Artikkelit

Velan aikakausi

Julkaistu Nykypäivässä 5/2018

Velkaa on maailmassa enemmän kuin koskaan. Myös euroalueella ja Suomessa velkamittarit vilkkuvat varoitusta. Ulosottoveloissa on ennätysmäärä suomalaisia. Onko velkaa liikaa ja miten tilanteesta selvitään?

Velka tuottaviin investointeihin on talouskasvun perusmoottoreita ja hyödyllinen työkalu. Toisin on, jos velka suuntautuu ylikulutukseen tai omaisuusarvojen paisuttamiseen. Silloin se on monien taloudellisten murheiden ja romahdusten lähde.

Maailmassa on nyt yhteensä velkaa yli 190 000 miljardia euroa, enemmän kuin koskaan. Myös suhteellisesti velkaa on valtavasti, 318 % suhteessa maailman bkt:hen (2017). Korkeat velkatasot ovat aiemmin olleet yhteydessä finanssikriiseihin.

Euroalue on syvällä varsinkin julkisen velan suossa. Vuonna 2007 julkista velkaa suhteessa bkt:hen oli vielä 65 %, mutta 2014 jo 92 %. Sen jälkeen velkasuhde on pienentynyt tuskallisen hitaasti, ja on nyt 88 % (2017), vaikka euroalueen talous on kasvanut vuodesta 2014 lähtien. Suhdannehuippu on saavutettu ja nyt katsotaan, miten kauan korkeasuhdanne kestää. Eri maiden velkakärjestä löytyvät tutut Kreikka (177 %), Italia (134 %) ja Portugali (131%).

Velan riskit tiedetään. EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovatkin yrittäneet suitsia velkaantumista laihoin tuloksin. Velkaisimmissa maissa ongelma on erityisen pirullinen: velkaa pitäisi vähentää, mutta sen takaisinmaksu vähentäisi kulutusta ja investointeja, mikä hidastaisi kasvua ja laskisi omaisuusarvoja, mikä tekisi velan lyhentämisestä entistä vaikeampaa.

Seuraavassa matalasuhdanteessa velkamäärät tietävät vaikeita aikoja jäsenmaille, koska suhdannetta tasaavalle finanssipolitiikalle ei ole tilaa. Usein unohtuu, että velka on kiusallista myös korkeasuhdanteen jatkuessa, koska silloin EKP on inflaation hillitsemiseksi pakotettu nostamaan ohjauskorkoa. Tämä panttivankitilanne pitääkin korot vielä jonkun aikaa matalalla, koska EKP tietää, että velkaisimmat euromaat eivät kestäisi korkojen nostoa.

Suomen velkasuhde (2018 ennuste 60,4%) on alle EU-keskiarvon, mutta velkaantumisen vauhti oli huima vuosina 2009-2015, kun velkasuhde singahti yli 20 %-yksikköä. Huippuvuosi nähtiin 2015 (63,5%), mutta sen jälkeen on päästy hienoiseen laskuun. Tämä johtuu ennen kaikkea talouskasvusta, sillä velkaa otetaan edelleen lisää, esimerkiksi valtio noin kolme miljardia tänä vuonna. Suomessakin nousukauden huippu on takana: korkein BKT-kasvuluku mitattiin jo 2017 loppukeväästä. Talouskasvu hiipuu jo, vaikka jatkuunee vielä joitain vuosia. Suomi lähtee seuraavaan lamaan huomattavasti velkaisempana kuin edelliseen. Tuo seuraava matalasuhdanne lienee alkamassa vuosina 2019-2021. Toivottavasti se jää lyhyeksi.

Jos matalasuhdanne alkaa pian, ei tasaavaan finanssipolitiikkaan ole varaa, ja laskusta tulee jyrkempi. Jos taas noususuhdanne jatkuu, korot tulevat nousemaan. Esimerkiksi valtion korkomenot ovat 2018 noin 1,2 miljardia. Yleisen korkotason nousu 1 %-yksiköllä lisäisi velan kustannuksia noin 437 miljoonalla. Jos korkotaso nousee vaikkapa maltilliset 2 %-yksikköä, leikataanko menoja 874 miljoonalla vai korotetaanko kenties veroja? Vai maksetaanko korkomenoja uudella velalla?

Velka on hiipinyt myös kotitalouksien ongelmaksi. Vakuudettomat kulutusluotot lisääntyvät vauhdilla. Kulutusluottoja on noin 40 prosentilla suomalaisista. Noin 12 % maksuhäiriömerkinnöistä johtui juuri kulutusluotoista (2016). Paranevasta työllisyystilanteesta huolimatta ulosotossa on 501 642 henkeä. Lainakanta suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin on ennätyslukemissa (130%) ja jatkaa kasvuaan. Suomalaisten varallisuus kasvaa tällä hetkellä, mutta omaisuus lisääntyy eri joukolla kuin velat, jotka kasaantuvat erityisesti asuntovelallisille, joilla oli velkaa keskimäärin 220 % suhteessa tuloihin (2016). Velkaantuminen ei ole ongelma, jos voi olla varma, että omat tulot kasvavat nopeasti ja jatkuvasti tulevaisuudessa. Kaikki ymmärtävät tällaisen ajattelun riskit.

Kulutusluotot, asuntolainat ja julkinen velka ovat erilaisia ilmiöitä, mutta heijastavat samaa haastetta: yli varojen on entistä vaivattomampi elää. Pikavipin tai asuntolainan saaminen tai julkisten menojen lisääminen on helppoa. Matala korkotaso on tähän osasyy. Jos korot pysyvät matalalla vuosikymmeniä, ongelma on pelättyä pienempi. Jos taas korkotaso lähtee normalisoitumaan lähemmäs finanssikriisiä edeltäneitä tasoja, paljastuu velkavuoren musertava voima.

Miten velkavuoresta sitten voitaisiin pyristellä eroon? Velan sulattaminen ilman inflaatiota tulee olemaan vaikeaa. Helppoa keinoa ei ole. Aiemmin velkaa hoidettiin inflaation kautta: kun omaisuusarvot ja palkat – ja valtiolla verotulot – nousivat nopeasti, mutta velka pysyi nimellisesti samana, saatiin se hoidettua merkittävältä osin inflaatiolla. Nyt inflaatio on tähän liian matalalla.

Velkaantumiseen puuttuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Ratkaisut ovat paperilla yksinkertaisia. Julkisen sektorin tulisi jäädyttää menot nykytasolle ja vauhdittaa talouskasvua. Tämä laskee velan BKT-osuutta, vaikka nimellisesti velka ei vähenekään. Saadaan liikkumatilaa, jos nousukausi jatkuu riittävän pitkään. Samalla tietenkin kaikki talouden rakenteelliset uudistukset parantavat tilannetta.

Myös yksityisellä sektorilla päästäisiin pitkälle, jos kulutusluottojen ja asuntolainojen kasvu saataisiin edes pysähtymään. Tähän paras lääke olisi kotitalouksien oman riskitietoisuuden kasvu. Lainsäätäjän keinoja ovat suoran lainasääntelyn lisäksi epäsuorasti myös pankkien vakavaraisuuteen liittyvät työkalut, joilla suitsitaan pankkien lainanantoa.

Talouspolitiikkaan liittyy aina myös arvovalintoja. Kun puututaan pikalainayritysten tai pankkien toimintaan, tehdään valintoja siitä, kuinka paljon suojaa yksilö tarvitsee ja miten yhteiset riskit hoidetaan. Kun päätetään valtion velkaantumisesta, tehdään valintaa siitä, mitkä ikäluokat maksavat viulut. Talouspolitiikassa punnitaan järkemme lisäksi myös arvojamme. Velka pysyy politiikan keskiössä.

Ville Valkonen

Taloudessa edessä nousukausi – silti velka uhkaa räjähtää

OP-ryhmä julkaisi eilen talousennusteen, jonka mukaan Suomessa on edessä nousukausi. Tämä pitää paikkansa. Myös muut ennustajat ovat samaa mieltä siitä, että pitkä taantuma on nyt ohi. Tämä on mainio asia! Vain talouskasvu mahdollistaa vaurauden ja hyvän, tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Toisaalta eilen julkaistiin myös talouspolitiikan arviointineuvoston raportti, jossa arvioidaan talouspolitiikan isojen tavoitteiden toteutumista. Sen viesti on karu: työllisyys ei ole nousemassa riittävän korkealle tasolle, jotta julkinen velkaantuminen taittuisi. Jo nyt velkaa on enemmän kuin pitäisi: 60 prosentin EU-raja on ylitetty. Valtiolla on velkaa tämän vuoden lopussa yli 111 miljardia. Se on noin 20 000 euroa jokaista suomalaista kohden  – siis jokaista lasta ja vanhusta kohden, ei pelkästään työssäkäyviä. Henkilöille jyvitetty velkamme kasvaa noin 1000 eurolla vuosittain.

Julkiset menot ovat pysyvästi paljon suuremmat kuin tulot. Näköpiirissä ei ole mitään kasvua, mikä tämän alijäämän kuittaisi. Velkaantuminen siis jatkuu, isoista tasapainotustoimista huolimatta. Yhteensä nykyinen ja edellinen hallitus ovat leikanneet julkisia menoja noin 7 miljardilla ja korottaneet veroja noin 3 miljardilla. Tällä velkaantumista on saatu hidastettu, mutta ei pysäytettyä.

Julkinen velka uhkaa räjähtää 2020-luvun lopulta alkaen. Vaikka taloudessa vallitsisi koko ajan poutasää, menopaineet ovat kovat. Pääasiallinen syy isoihin paineisiin on väestön yleinen ikääntyminen. Esimerkiksi vanhustenhuollon suorat kustannukset uhkaavat nousta vuoteen 2035 mennessä noin 70 prosentilla! Ikääntymisen tuomat kustannukset eivät ole kenenkään ikäihmisen syy. Kaikilla on oikeus hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Juuri tästä syystä meidän on varmistettava, että myös tulevaisuudessa meillä on varaa ylläpitää terveydenhuoltoa, koulutusta, turvallisuutta ja niin edelleen.

Mikäli meno jatkuu, tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta ei kestä. Emme voi elää loputtomasti reilusti yli varojemme. Edes valtiot eivät pysty siihen, vaikka joskus muuta väitetäänkin. Valtio voi mennä konkurssiin, näitä tapauksia historiassa pilvin pimein. Silloin kärsijöinä ovat nimenomaan heikompiosaiset. Konkurssi on ääriesimerkki, mutta samanlaiset vaikutukset ovat kriisin pakottamalla äkkijarrutuksella.

Talouden orastava nousukausi antaa nyt pelitilaa tehdä tarvittavia uudistuksia. Tilaisuus on käytettävä kaikin keinoin hyödyksi. Julkisen sektorin tuottavuudessa on edelleen tehtävää, vaikka sote-uudistus ja kuntien parantuneet toimintatavat helpottavatkin tilannetta. Työmarkkinoita täytyy päivittää tähän päivään, jotta mahdollisimman moni saisi tilaisuuden tehdä töitä. Sosiaaliturvan pitää kannustaa osallistumaan, ei jäämään sohvan nurkkaan. Korkeakoulutuksen rakenteita pitää uskaltaa uudistaa, jotta tuotamme oikeasti riittävästi huippuosaamista ja teknologiaa, emme vain tusinatutkintoja. Perhevapaiden uudistaminen parantaisi työllisyyden lisäksi työelämän tasa-arvoa. Asuntotuotantoon tarvitaan vauhtia. Vaadittavien toimien lista on pitkä. Kyllä Suomessa tiedetään, mitä tehdä pitää, kunhan siihen löydetään riittävä rohkeus.

Suomi on hieno maa! Se ansaitsee pitkäjänteistä, parhaaseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja rohkeutta uudistua. Ongelmamme eivät ole mahdottomia. 100-vuotias Suomi on selvinnyt pahemmastakin – ja kulkenut aina kohti parempaa.