Kiitos x 3036 + analyysia vaalituloksesta

Jaa kirjoitus:

Eduskuntavaalit on käyty. 3036 äänestäjää koki, että olisin ollut sopivin hoitamaan heidän asioitaan eduskunnassa. Päällimmäinen tunne on vilpitön kiitos! Sanoinkuvaamattoman kiitoksen ansaitsevat myös loistava vaalitiimini ja kaikki tukijat! Yli 200 ihmistä oli mukana tavalla tai toisella.

Kampanjointi oli ikimuistoinen kokemus, johon kuului kaikkea toreista ja paneeleista sosiaaliseen mediaan ja mielipidekirjoituksiin. Karkkia jaettiin ja politiikkaa puhuttiin. Kampanja on saanut paljon hyvää palautetta. Katukampanja oli näkyvä ja positiivinen, ja ihmisiä kohdattiin paljon. Verkossa tehtiin ehkä koko vaalipiirin aktiivisin ja monipuolisin kampanja. Verkkosisältöä oli paljon ja erilaista, videoista meemeihin ja napakoihin blogikirjoituksiin. Kampanjan sisällöt olivat laadukkaita ja kattavia. Vaaliohjelmani taisi olla koko vaalipiirin kattavin. Monet asiat kampanjassa eivät toimineet tai tehtiin aivan väärin, mutta kaiken kaikkiaan kampanjaa oli erittäin mukava käydä loistavien ihmisten kanssa. Mahdolliset tulevat kampanjat yltävät nyt kerättyjen kokemusten pohjalta aivan erilaiseen vaikuttavuuteen.

Olen yllättynyt tuloksesta. Olin etukäteen tehnyt itselleni asteikon, jossa alle 1500 olisi ollut huono tulos, yli 2000 ok ja yli 2500 hyvä tulos. Yllätyin. Koko vaalipiirin 166 ehdokkaasta sain lopulta 29. eniten ääniä. Kokoomuksen listalla olin seitsemäs viidestätoista. Edelle kirivät puolueestamme vain istuvat kansanedustajat, varakansanedustaja sekä puoluesihteeri. Tulos on hyvä pohja tulevalle vaikuttamiselle.

Kampanjan taloudelliset resurssit olivat huomattavasti pienemmät kuin useilla muilla ehdokkailla. Kampanjabudjetti oli reilut 20 000 euroa. Siitä vajaa puolet kului lehtimainontaan, vajaa neljännes ulkomainontaan ja noin viidennes verkkomainontaan. Loput menivät sekalaisiin kuluihin, kuten kampanjamateriaaliin ja tapahtumiin.

Mediassa näyin pääasiassa paikallislehdessämme, joka ilmestyy Paimiossa, Sauvossa ja Piikkiössä. Salon seudun mediassa näkyvyyttä oli kohtuullisen hyvin. Turun, Loimaan sekä läntisen Varsinais-Suomen paikallismediassa en näkynyt lainkaan. Turkulaisista ehdokkaista oltiin valovuosien päässä medianäkyvyydessä.

Suhteellisesti eniten ääniä verrattuna kokoomuksen äänimäärään kyseisessä kunnassa sain kotikulmillani Paimiossa ja Sauvossa mutta seuraavaksi eniten jo Turussa. Suhteellinen tulos oli hyvä myös Kemiönsaaressa, Kaarinassa, Liedossa, Salossa ja Raisiossa. Määrällisesti ääniä tuli tietenkin eniten Turusta. Heikosti pärjättiin Taivassalossa, Oripäässä, Vehmaalla ja Uudessakaupungissa. Menestys oli hyvää Turun seudulla ja kohtuullista läpi maakunnan, mikä antaa vahvan viitteen siitä, että äänimäärää on mahdollista kasvattaa huomattavasti. Alueellisilla ehdokkailla sen sijaan on hyvin hankalaa kasvattaa äänimäärää tietyn rajan jälkeen.

Erityisen tyytyväinen voi olla tulokseen Turussa. Suhteutettuna medianäkyvyyden ja mainostuksen määrään pärjäsimme kiistatta parhaiten. Nämä olivat ensimmäiset vaalit koskaan, missä turkulaiset pystyivät minua äänestämään tai edes kuulivat minusta. Keräsin kuitenkin 6,7 % kaikista kokoomuksen äänistä Turussa, yhteensä 1613 ääntä.

Jokainen äänestäjä on tietenkin yksilö, mutta saatavilla olevan tiedon valossa erityisesti minua näyttävät äänestäneen nuorehkot asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä työskentelevät, yrittäjät, maanpuolustuksesta kiinnostuneet, opiskelijat sekä kokoomuksen peruskannattajat. Hyvin erilaiset ihmiset erilaisista taustoista olivat päätyneet äänestämään, mihin voi suhtautua ainoastaan nöyrällä kiitollisuudella ja ihmetyksellä.

Valtakunnallisesti kokoomus sai huonoimman tuloksensa 20 vuoteen. Juhlaan ei ole aihetta. Puolueemme tulee taas lunastaa luottamus siihen, että pystymme rakentamaan parempaa Suomea ja saamaan asioita aikaan. Päihitimme kuitenkin gallupit, mistä kiitos kuulunee puheenjohtajamme hyville vaalipaneelisuorituksille sekä kovalle loppukirille kampanjassa ympäri maan.

Vaalien jälkeen kaikki voimat tulee nyt keskittää tulevaisuuden rakennustyöhön. Suomi tarvitsee talouskasvua ja paranevaa työllisyyttä. Velkaantuminen tulee lopettaa. Osaamiseen ja koulutukseen pitää panostaa. Suomen turvallisuudesta on pidettävä huoli ja hyvinvointipalvelumme on uudistettava. Matkan kohti hiilineutraalia ja ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta pitää jatkua. Työtä siis riittää!

Vilpitön, valtava kiitos kaikille äänestäjille ja vaalityöhön osallistuneille! Pidetään yhteyttä! Aurinkoista kevättä!

-Ville Valkonen

P.s Lyhyesti yleisestä vaalituloksesta: vaalit käytiin, mutta kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä tapahtuu. Tässä näkyy suomalaisen poliittisen dynamiikan ongelma: äänestäjien ohjausvaikutus on rajallinen, koska puolueet eivät etukäteen kerro hallituspohja- tai ohjelmatavoitteitaan. Pidän tätä erittäin valitettavana äänestäjän kuluttajansuojan kannalta. Mielestäni blokkivaalit olisivat ratkaisu tähän. Muista puolueista: Keskustan vaalivoitto jäi pienemmäksi kuin povattiin. Potkua loppukampanjassa ei löytynyt ja Sipilän kantaaottamattomuus varmaankin ärsytti (syystä). SDP:lle tulos on historian kiistatta huonoin. Puolueen pitkä luisu jatkuu, eikä Rinteen huono suoriutuminen paneeleissa auttanut. Sama pätee vasemmistoliittoon: sosialistinen vasemmisto ei ole löytänyt kunnolla paikkaansa nykymaailmassa ja Arhinmäen vetovoima alkaa olla loppuun kulutettu. Tilalle on noussut uusi vasemmisto: konservatiivinen ja nationalistinen vasemmistopuolue perussuomalaiset sekä ympäristövasemmistopuolue Vihreät. Vasta hallitusvastuu tosin näyttää, onko perussuomalaisten nousu pysyvä. KD ja RKP pitävät pintansa poliittisista suhdanteista huolimatta, ja niiden tulevaisuus näyttää riippuvan enemmän demografiasta kuin politiikasta.