3 erityistä syytä äänestää

Jaa kirjoitus:

Eduskuntavaalit ovat ovella. 31,9 % suomalaisista ehti jo äänestää. Todennäköisesti yhteensä noin 70 % käy äänestämässä. Loput 30 % eli yli miljoona suomalaista heittävät äänensä hukkaan.

Äänestämisen syitä on useita, mutta tässä erityistä syytä, miksi juuri sinun kannattaa vaivautua.

  1. Kannattaa pitää kiinni vallastaan. Ethän omassakaan elämässäsi anna muiden sanella, mitä teet. Miksi tekisit näin yhteiskunnassa? Jokainen käyttämättä jätetty ääni lisää käytettyjen suhteellista painoarvoa.
  2. Yhdellä äänellä on merkitystä. Eduskunnan ulkopuolelle on jääty alle kymmenen äänen erolla. Ei demokratiassa kenelläkään kuulukaan yksin olla sanavaltaa, vaan päättäjät valitaan yhdessä, yhtä pienin ääniosuuksin. Vaaleissa jokainen ääni on yhtä merkityksellinen. Sinun äänesi painaa yhtä paljon kuin pääministerin.
  3. Yksittäisellä edustajalla on paljon merkitystä. Suomessa yksi edustaja voi todellakin saada paljon aikaan, jos osaa vaikuttaa. Jotkut eivät kuitenkaan saa paljoakaan aikaan. Politiikka on tiimipeliä, mutta henkilöillä on väliä.

Ei äänestämisen kuulukaan muuttaa maailmaa yhdessä yössä. Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluu, että muutokset tehdään huolellisesti suunnitellen ja riittävillä siirtymäajoilla, joten muutos kestää. Silti muutos on elintärkeää.

Toisin kuin kyyniset väittävät, valtaosa kansanedustajista, puolueista ja ehdokkaista tekevät työtään erittäin suurella sydämellä ja vilpittömästi, parhaiden kykyjensä mukaan. Ehdokas ei lähtökohtaisesti aja vain omaa etuaan. Omaa etuaan pystyy ajamaan paljon paremmin muilla yhteiskunnan sektoreilla kuin politiikassa. Poliitikot ovat ihmisiä ja samalla tavalla vajavaisia kuin kaikki meistä. He tekevät virheitä ja vääriä asioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että et löytäisi vilpitöntä ehdokasta.

On myös parempi etsiä suurin piirtein samaa mieltä oleva puolue ja ehdokas kuin jättää äänestämättä. Onhan parempi tehdä edes oikeansuuntaisia muutoksia kuin ei muutoksia lainkaan – tai pahempaa, muutoksia väärään suuntaan. Vaalikone on usein oiva apuväline oikein ehdokkaan löytämisessä, mutta suosittelen vahvasti tarkastelemaan kokonaisuutta. Ehdokkaalla nimittäin pitää 1) olla äänestäjän kannalta oikeat mielipiteet mutta myös 2) olla kykyjä saada asioita aikaan, eli toteuttaa noita mielipiteitä.

Hyvää vaaliviikonloppua kaikille! Nämä vaalit ovat poikkeuksellisen jännittävät, joten käydään kaikki äänestämässä!

-Ville Valkonen

 

P.s Äänestämättä jättäminen on muuten surkea tapa protestoida. Kukaan ei nimittäin silloin tiedä, onko vain unohdettu äänestää tai mitä vastaan protestoidaan. Protestoidaanko sitä vastaan, että poliitikoilla on liikaa valtaa, vai liian vähän? Verotetaanko korkeatuloisia liian vähän vai liian paljon? Nähdäänkö järjestelmä huonoja tai laittomana vai toimiiko se niin hyvin, että ei ole tarvetta muutokseen? Ymmärtänette pointin. Koska viestiä on mahdotonta tulkita, jätetään se yhteiskunnassa huomiotta.

P.p.s Erityisen tärkeää on, että nuoret äänestäisivät. Kansanedustajien keski-ikä on 52 vuotta, kun koko väestön on noin 42 vuotta. Ikä vaikuttaa ainakin kahteen asiaan: aikaperspektiivin pituuteen sekä teknologia- ja muutosherkkyyteen.

Vuonna 2040 olen 52-vuotias ja työelämää on edessä vielä reilut 15 vuotta (nykyisen eläkeratkaisun perusteella eläkeikäni on vajaa 69 vuotta, mutta arvioin että sitä joudutaan korottamaan). Vuonna 2040 keskimääräinen nykyinen kansanedustaja on 77-vuotias eli ollut eläkkeellä kymmenisen vuotta.

Annan esimerkin: kun kerran eräässä kokouksessa pidin puheenvuoron siitä, että organisaation pitäisi varautua 2030-luvun taloudellisiin haasteisiin, varttuneempi edustaja piti niin pitkälle suunnittelua pähkähulluna. Minusta taas oli pähkähullua, että varautumista ei ollut aloitettu jo 10 vuotta sitten.

Teknologian kehitys kiihtyy, ja diginatiivilla sukupolvella on huomattavasti paremmat valmiudet ymmärtää teknologian merkitystä ja mahdollisuuksia. Varttuneempana tämän muutoksen ymmärtäminen käy hankalammaksi, vaikka olisikin mieleltään avoin. Tämän vuoksi muutoksen havaitsemiseen ja siten hallitsemiseen tarvitaan nuorempia edustajia.