Menestyvän Turun tekemistä jatketaan! KIITOS

Valtava KIITOS kaikille äänestäjille! Luottamus vetää nöyräksi. 1138 turkulaista näki minut äänensä arvoiseksi. Se oli koko kaupungin 8. eniten ja kokoomuksen 4. eniten. Yhteisten asioiden hoitaminen politiikassa ei ole helppoa – usein siihen kuuluu paljon muun muassa kiperiä kompromissejä, some-meuhkaamista ja hitautta. Silti yhteisiä asioita on kunnia hoitaa – ja jokainen ääni antaa virtaa vaikuttamistyöhön.

Erityisen suuri kiitos isolle tiimilleni – teille kymmenille, jotka olitte tavalla tai toisella mukana! Varmistitte taas, että kampanja näkyi ja kuului! Tulos tehtiin yhdessä.

Mielestäni tämän vaalikauden aikana on erityisen tärkeää edistää seuraavia kokonaisuuksia:

  • Terve talous. Menomaltti ja veronkiristysten välttäminen. Lisää tulosvastuuta ja kevyempi hallinto.
  • Aktiivinen elinkeino- ja työllisyyspolitiikka. Nostetaan työpaikat etusijalle kaikessa päätöksenteossa ja hyödynnetään kilpailua nykyistä enemmän. Kaupunki on asukkaita ja yrityksiä varten, ei virkakoneistoa.
  • Panostetaan tutkimukseen, kansainvälisyyteen ja koulutukseen. Kaupungin tulee olla aktiivisesti mukana viemässä Turkua tutkimuksen, innovaatioiden ja koulutuksen kärkeen sekä kansainvälisille kentille.
  • Rohkea kaupunkikehitys. Kasvu on menestyksen ytimessä. Nopeampi kaavoitus ja luvitus ovat elintärkeitä. Kaikki järkevät rakennushankkeet, jotka vievät Turkua eteenpäin kannattaa toteuttaa.
  • Turku hiilineutraaliksi 2029 mennessä. Ympäristövastuu edellyttää suuria, teollisen mittakaavan ratkaisuja. Resurssiviisaus on myös taloudellisesti järkevää.
  • Turusta entistä selvemmin Suomen johtava kulttuurikaupunki. Lisää ja laadukkaampia tapahtumia. Raivataan byrokraattiset esteet pois ravintola- ja tapahtumatoiminnalta. Vanha kaupunki eläväksi ja uuteen kukoistukseen.

Näihin aion panostaa valtuutettuna. Turulla on mahdollisuudet olla kokoaan suurempi ja mukana ratkomassa myös Suomen ongelmia!

Olethan matalla kynnyksellä yhteyksissä kaikissa askarruttavissa kysymyksissä!

-Ville Valkonen

 

Jaa sosiaalisessa mediassaTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Facebook
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *