Johdetaanko Suomea oikein? Tehdäänkö Suomessa riittävästi ja oikeita päätöksiä, jotta Suomi olisi lapsillemme ja lapsenlapsillemme yhtä hyvä maa kuin se on ollut meille? Toteutetaanko tehdyt päätökset riittävällä tehokkuudella?
Valitettavasti tällä hetkellä ei. Tarvittavia työmarkkina- ja veropäätöksiä ei ole tehty. Julkista sektoria ei ole sovitettu nykytilanteeseen eli menoja ja tehtäviä ei ole karsittu tarpeeksi. Koulutusjärjestelmä sopeutuu liian hitaasti. Suomi on loistava maa, mutta tämä ei tarkoita, että se olisi sitä 20 tai 30 vuoden päästä. Meidän on jatkuvasti kehitettävä yhteiskuntaa, mikä edellyttää toimivaa ja näkemyksellistä johtajuutta.
Päättämättömyys ei johdu henkilöistä. Henkilöillä on paljon väliä, mutta 2000-luku on osoittanut, että Suomessa on rakenteellisia johtajuuden ongelmia. On naiivia odotella elämää suurempaa johtajaa. Yhteiskunta kehittyy rakentamalla parempia instituutioita pienin askelin. Suomesta ei puutu osaamista, vaan riittävän ketterä ja tehokas johtamisjärjestelmä.
Ongelmien syitä on monia. Siiloutuneet ministeriöt ajavat suppeita näkökulmiaan. Hallituksen päätöksiä ei toteuteta, mikäli ne ovat ikäviä omalle ministeriölle. Jos Sinulle annettaisiin elämäntehtäväksi minimoida ihmisten tapaturmaiset kuolemat hinnalla millä hyvänsä, ennen pitkään päätyisit lopputulokseen, että ihmiset tulee sitoa sänkyihinsä ja laittaa letkuruokintaan.
Valtionhallinnossa esimerkiksi tästä kapeasta näkökulmasta käy vaikkapa sosiaali- ja terveysministeriön vuosi vuodelta tiukkenevat alkoholipoliittiset vaatimukset. Kun tehtävä on minimoida alkoholihaittoja lyhyellä aikavälillä, ei valinnanvapaudella, työllisyydellä, hauskuudella, ihmisten omalla vastuulla tai millään muullakaan näkökulmalla ole väliä. Myös henkilökunta liikkuu eri ministeriöiden välillä kohtalaisen vähän, mikä lisää ilmiöön eräänlaisen henkilökohtaisen siiloutumisen. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pitäisi kuitenkin ottaa huomioon nimenomaan kokonaisuus.
Ratkaisu ongelmaan olisi yksi yhteinen valtioneuvoston kanslia, jossa ministeriöt olisivat osastoja. Tärkeimmät päätökset tehtäisiin yksittäisen ministerin sijasta oikeasti valtioneuvostossa. Henkilökunta liikkuisi enemmän, jolloin näkemykset avartuisivat. Johtavilla hallituspuolueilla olisi mahdollisuus toteuttaa kokonaisvaltaisempia yhteiskunnallisia ohjelmiaan.
Valtioneuvoston kanslian OHRA-työryhmä ehdotti, että hallitusohjelmat olisivat tulevaisuudessa lyhyitä ja strategisempia. Tämä on erinomainen ehdotus. Maailma muuttuu nykyään niin nopeasti, että kiveen hakatut ohjelmat jäykistävät hallitustyötä. Hallitusohjelmaksi riittää näkemys kaikkein tärkeimmistä tavoitteista. Vuosittain tulee tehdä tarkempi toteutussuunnitelma.
Kaksikanta eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat erittäin tärkeitä vallankäyttäjiä. Niiden aseman viimeaikainen kritiikki on aiheellista. Konsensus ja täysi yksimielisyys eivät ole itseisarvoja, vaan tärkeintä ovat hyvät päätökset. Jos jokin taho ei ole valmis uudistumaan, tulee silloin enemmistön olla riittävän rohkea. Oikeita päätöksiä tulee tehdä, vaikka ne alkuun olisivatkin kipeitä. Työmarkkinakysymyksissä oikea menettely voisi olla esimerkiksi se, että hallitus antaa aikataulun ja tavoitteet, ja kaksikanta päättää keinot. Politiikan muille sektoreille kaksikannalla ei pitäisi olla asiaa muuta kuin kuultavina.
Loppujen lopuksi Suomen johtamisessa on kyse siitä, että eduskunta uskaltaa ottaa sille kuuluvan vallan ja uudistaa johtamisjärjestelmämme. Vastustus on varmasti ponnekasta, mutta eduskunnan tehtävä on katsoa koko kansakunnan etua – riittävän pitkällä aikavälillä. Suomen johtamisongelma on ratkaistavissa. Parempi johtaminen johtaa ajan myötä parempaan Suomeen!
Ville Valkonen
Eduskuntaryhmän talouspoliittinen sihteeri
Kansanedustajaehdokas
Kokoomus
