OP-ryhmä julkaisi eilen talousennusteen, jonka mukaan Suomessa on edessä nousukausi. Tämä pitää paikkansa. Myös muut ennustajat ovat samaa mieltä siitä, että pitkä taantuma on nyt ohi. Tämä on mainio asia! Vain talouskasvu mahdollistaa vaurauden ja hyvän, tasa-arvoisen yhteiskunnan.
Toisaalta eilen julkaistiin myös talouspolitiikan arviointineuvoston raportti, jossa arvioidaan talouspolitiikan isojen tavoitteiden toteutumista. Sen viesti on karu: työllisyys ei ole nousemassa riittävän korkealle tasolle, jotta julkinen velkaantuminen taittuisi. Jo nyt velkaa on enemmän kuin pitäisi: 60 prosentin EU-raja on ylitetty. Valtiolla on velkaa tämän vuoden lopussa yli 111 miljardia. Se on noin 20 000 euroa jokaista suomalaista kohden – siis jokaista lasta ja vanhusta kohden, ei pelkästään työssäkäyviä. Henkilöille jyvitetty velkamme kasvaa noin 1000 eurolla vuosittain.
Julkiset menot ovat pysyvästi paljon suuremmat kuin tulot. Näköpiirissä ei ole mitään kasvua, mikä tämän alijäämän kuittaisi. Velkaantuminen siis jatkuu, isoista tasapainotustoimista huolimatta. Yhteensä nykyinen ja edellinen hallitus ovat leikanneet julkisia menoja noin 7 miljardilla ja korottaneet veroja noin 3 miljardilla. Tällä velkaantumista on saatu hidastettu, mutta ei pysäytettyä.
Julkinen velka uhkaa räjähtää 2020-luvun lopulta alkaen. Vaikka taloudessa vallitsisi koko ajan poutasää, menopaineet ovat kovat. Pääasiallinen syy isoihin paineisiin on väestön yleinen ikääntyminen. Esimerkiksi vanhustenhuollon suorat kustannukset uhkaavat nousta vuoteen 2035 mennessä noin 70 prosentilla! Ikääntymisen tuomat kustannukset eivät ole kenenkään ikäihmisen syy. Kaikilla on oikeus hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Juuri tästä syystä meidän on varmistettava, että myös tulevaisuudessa meillä on varaa ylläpitää terveydenhuoltoa, koulutusta, turvallisuutta ja niin edelleen.
Mikäli meno jatkuu, tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta ei kestä. Emme voi elää loputtomasti reilusti yli varojemme. Edes valtiot eivät pysty siihen, vaikka joskus muuta väitetäänkin. Valtio voi mennä konkurssiin, näitä tapauksia historiassa pilvin pimein. Silloin kärsijöinä ovat nimenomaan heikompiosaiset. Konkurssi on ääriesimerkki, mutta samanlaiset vaikutukset ovat kriisin pakottamalla äkkijarrutuksella.
Talouden orastava nousukausi antaa nyt pelitilaa tehdä tarvittavia uudistuksia. Tilaisuus on käytettävä kaikin keinoin hyödyksi. Julkisen sektorin tuottavuudessa on edelleen tehtävää, vaikka sote-uudistus ja kuntien parantuneet toimintatavat helpottavatkin tilannetta. Työmarkkinoita täytyy päivittää tähän päivään, jotta mahdollisimman moni saisi tilaisuuden tehdä töitä. Sosiaaliturvan pitää kannustaa osallistumaan, ei jäämään sohvan nurkkaan. Korkeakoulutuksen rakenteita pitää uskaltaa uudistaa, jotta tuotamme oikeasti riittävästi huippuosaamista ja teknologiaa, emme vain tusinatutkintoja. Perhevapaiden uudistaminen parantaisi työllisyyden lisäksi työelämän tasa-arvoa. Asuntotuotantoon tarvitaan vauhtia. Vaadittavien toimien lista on pitkä. Kyllä Suomessa tiedetään, mitä tehdä pitää, kunhan siihen löydetään riittävä rohkeus.
Suomi on hieno maa! Se ansaitsee pitkäjänteistä, parhaaseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja rohkeutta uudistua. Ongelmamme eivät ole mahdottomia. 100-vuotias Suomi on selvinnyt pahemmastakin – ja kulkenut aina kohti parempaa.
