"

Terve talous on hyvinvoinnin perusta

Tavoitteena kasvu ja menestys

Olen edistysmielinen oikeistolainen, kansanedustaja ja ekonomi.

Suomi tarvitsee rohkeutta uudistua! Suomen ja Euroopan pitää olla vahvoja. Tämän ytimessä on talous. Ajan rohkeita talousuudistuksia kuten työmarkkinoiden päivittämistä, kannustavampaa sosiaaliturvaa, aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Työn ja yrittämisen verotusta tulee keventää. Peruskoulu pitää laittaa kuntoon. Yrittäjyyden toimintaedellytyksiä tulee parantaa ja paisunutta byrokratiaa karsia. Valtion velkaantuminen pitää lopettaa pienentämällä julkista sektoria. Vaurastumisen ja sijoittamisen edellytyksiä tulee parantaa. Energiajärjestelmä pitää uudistaa päästöttömäksi.

 

Ville Valkonen
Kansanedustaja

Talous terveelle pohjalle! Se on edellytys kaikelle muulle. Lopetetaan velkaantuminen. Ei veronkiristyksille – kevennetään työn ja yrittämisen verotusta. Lisää tulosvastuuta julkiseen johtamiseen, palveluihin ja investointihankkeisiin. Menomalttia.

Työ ja yrittäjyys ovat hyvinvoinnin pohja. Työmarkkinat pitää päivittää joustavammiksi, paikalliseen sopimiseen perustuen. Työ on myös oikeus. Kautta linjan pitää tehdä aktiivista elinkeino- ja työllisyyspolitiikka. Nostetaan työpaikat etusijalle kaikessa päätöksenteossa ja hyödynnetään kilpailua nykyistä enemmän. Nostetaan yrittäjyyspalvelut uudelle tasolle. Puretaan kannustinloukkuja. Lisätään työperäistä maahanmuuttoa – yritykset tarvitsevat tekijöitä.

Tulevaisuus on parempi, kunhan uskallamme uudistua. Peruskoulu täytyy laittaa kuntoon ja osaamistaso kääntää nousuun. Opettajille työrauha! Suomen pitää olla aktiivisesti tutkimuksen, innovaatioiden ja koulutuksen kärjessä sekä hoitaa oma tontti kansainvälisillä kentillä. Ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä pitää olla edelläkävijä. Tämä edellyttää tietoon perustuvia suuria, teollisen mittakaavan ratkaisuja eikä haihattelua. Suomen pitää olla myös digitalisaation kärjessä.

Suomen pitää olla aktiivinen Nato-jäsen ja panostaa puolustuskykyymme. Ukrainan tukemista tulee jatkaa. Myös sisäisestä turvallisuudesta on pidettävä huolta. Täällä pitää myös voida tahansa kulkea missä tahansa, ja tuntea olonsa turvalliseksi. Lisää poliiseja. Myös kyberturvallisuus on otettava vakavasti. Turvallisuutta tuotetaan myös muun muassa syrjäytymisen ehkäisyllä, kaupunkitilan ratkaisuilla kuten valaistuksella, poliisiyhteistyöllä, tiukalla puuttumisella lieveilmiöihin sekä asuinalueiden eriytymisen ehkäisyllä.

Kuka on Ville?

Olen kansanedustaja, kauppatieteiden maisteri ja Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja.

Suomi on loistava paikka elää. Jotta näin on jatkossakin, tarvitaan rohkeutta ja vastuunkantoa. Terve talous on kaiken hyvinvoinnin ehto. Monet yhteiskunnan osat tarvitsevat remonttia. Vanhat keinot eivät riitä. Pitää uskaltaa mennä eteenpäin ja ajatella uudella tavalla.

Vain vahva Eurooppa pystyy puolustamaan elämäntapaamme ja vain vahva Suomi pysyy hyvinvoivana. Varsinais-Suomella on kaikki mahdollisuudet olla edelläkävijä Suomen menestystarinassa!

Pitkän aikavälin tavoitteeni on rakentaa kannustavampaa, menestyvää Suomea, jossa kaikista pidetään huolta ja jokainen voi olla oma paras itsensä. Tarvitsemme rohkeita uudistuksia, lämmintä sydäntä ja tervettä järkeä.

Aiemmin ole työskennellyt muun muassa Turun kaupunkikehityksestä vastaavana apulaispormestarina sekä valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Silloin vastuualueisiini kuuluivat verot, budjetti, julkisen talouden kokonaisuus, kansantalous ja rahoitusmarkkinat sekä työmarkkinoiden ja valtion omistajapolitiikan seuranta. Sitä ennen työskentelin eduskunnassa talouspolitiikan ja energiapolitiikan parissa. Olen myös sivutoiminen yrittäjä ja reservin yliluutnantti.

Erilaisissa luottamustehtävissä olen ollut yli kymmenen vuotta, kaupunginvaltuustosta aluevaltuustoon ja Kokoomuksen puoluehallitukseen.

Olen syntynyt Paimiossa. Lapsuudessani asuin vanhempieni mukana yli viisi vuotta Namibiassa. Peruskoulun kävin Paimiossa ja kansainvälisen lukion Turun Normaalikoulussa. Sen jälkeen suoritin kauppatieteiden maisterin tutkinnon Turun kauppakorkeakoulussa opiskellen rahoitusta, laskentatoimea ja kansantaloustiedettä. Opiskelijavaihdon suoritin Moskovassa. Olen naimisissa mutta meillä ei vielä ole lapsia. Vapaa-ajalla harrastan monipuolista liikuntaa, luen, kirjoitan, katson hyviä elokuvia, teen maanpuolustustyötä ja vietän aikaa läheisteni kanssa.

Uskon edistykseen ja kannustavaan yhteiskuntaan, joka tuo meistä esiin parhaat puolemme.

Suomi on jo nyt yksi maailman huippumaista. Tulevaisuudessakin tavoitteet voivat olla vain huipulla.

Varsinais-Suomella on mahdollisuudet olla merkittävä osa Suomen menestystarinaa!

Jatka lukemista

Mietteitä ja uutisia

Blogi
Ville Valkonen

Itsenäisyys on puolustamisen arvoinen

Hyvät suomalaiset, Itsenäisyys on tänään tärkeämpää kuin vuosikymmeniin. Maailma on suistettu pimeämpään aikaan, mikä koettelee myös Suomen itsenäisyyttä. Itsenäisyyshän tarkoittaa sitä, että me suomalaiset saamme

Lue lisää »
Näkemys
Ville Valkonen

Suomi oikealle raiteelle!

Suomi on loistava paikka elää. Synkkä maailmanaika edellyttää kuitenkin terästäytymistä – jotta Suomi on jatkossakin on yhtä hyvä maa jokaiselle rakentaa omaa onneaan. Terve talous

Lue lisää »

Videotervehdys

Play Video

Ville Instagramissa