Ville valkonen kuntavaaliehdokas Turku

Perehdy näkemyksiin

Viedään Turku oikealle, reilusti!

Asut hienossa kaupungissa. Turku on elävä ja sopivan eurooppalainen kaupunki, jossa yhdistyvät uusi ja vanha. Täällä on hyvä asua.

Turku ei kuitenkaan ole vielä valmis! Se voi olla parempi! Siksi olen ehdolla kuntavaaleissa. Olen talousosaaja ja uudistaja. Arvoiltani olen avarakatseinen oikeistolainen, jolle ympäristö, koulutus ja kansainvälisyys ovat lähellä sydäntä.

Tällä hetkellä työskentelen valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Työurani olen tehnyt talous-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikan parissa ja opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa. Kuntapolitiikasta minulla on kahdeksan vuoden kokemus, Paimion kaupunginvaltuustosta. Tärkeimmät yhteiskunnalliset arvoni ovat välittäminen, vastuu, vapaus ja kannustavuus.

Turku on vetovoimainen kaupunki. Meillä menee hyvin. Työllisyys paranee, kaupunkia kehitetään ja tunnelma on myönteinen. Menestyksekäs tulevaisuus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Sen eteen on tehtävä töitä. Turun taloudessa on vielä tekemistä. Työpaikkoja ja kasvuyrityksiä tarvitaan lisää. Koulutus on kaukana maan kärjestä. Vanhat keinot eivät riitä. Pitää uskaltaa mennä eteenpäin ja ajatella isosti.

Tehdään Turusta Suomen paras kaupunki – ellei se sitä jo ole 🙂

Emme tarvitse pysähdystä, höösäämistä tai kaupunkimme museointia. Viedään Turku oikealle, reilusti ja välittäen. Se tarkoittaa tätä:

  • Terve talous. Tiukka menokuri ja selkeä ei veronkiristyksille. Pidetään huoli siitä, että meillä on niin vahva talous, että pystymme pitämään huolen tärkeistä peruspalveluista.
  • Aktiivinen elinkeino- ja työllisyyspolitiikka . Nostetaan työpaikat etusijalle kaikessa päätöksenteossa ja hyödynnetään kilpailua nykyistä enemmän
  • Panostetaan kansainvälisyyteen ja koulutukseen. Mahdollistetaan englannin kielen opiskelu heti ensimmäisellä luokalla ja edistetään elinkeinoelämän kansainvälistymistä
  • Rohkea kaupunkikehitys. Toteutetaan Turkua eteenpäin vievät rakennus- ja kehityshankkeet ennakkoluulottomalla edistyksellisyydellä.

Vastaan mielelläni kysymyksiin aiheesta kuin aiheesta! Olethan rohkeasti yhteyksissä!

Ville Valkonen

ville.valkonen@turku.fi

p. 044 56 72 201

Käytännön parannusehdotuksia

  • Sitoudutaan, että kuntaveroa ei kiristetä vaalikaudella
  • Tehdään ohjelma, jolla Turkuun saadaan synnytettyä 5 000 uutta vastavalmistuneiden työpaikkaa. Kaupungin elinvoima tarvitsee sitä, että parhaat voimat jäävät Turkuun töihin eivätkä karkaa pääkaupunkiseudulle.
  • Asetetaan työpaikat etusijalle kaikessa päätöksenteossa.
  • Rakennetaan korkeammalle ja keskustaan tiiviimmin
  • Jatketaan Aurajoen viihtyisää kävely- ja ravintolarantaa Tuomiokirkkosillalta Tuomaansillalle
  • Rakennetaan rautatieaseman lähelle Turku-keskus, joka toimii matkakeskuksena. Kaavoitetaan lähistölle myös paljon asuntoja ja liiketiloja.
  • Enemmän pyöräteitä
  • Järjestetään lisää kansainvälisiä yritystapahtumia Turussa
  • Mahdollistetaan useammalle toisen asteen opiskelijalle vaihto-opinnot
  • Aloitetaan ensimmäisen vieraan kielen opiskelu jo ensimmäiseltä luokalta

Eduskuntavaalien vaaliohjelma – Kannustava Suomi

Voit ladata eduskuntavaaliohjelmani 2015 tästä.

Ville vaalikoneissa

Kuntavaalit 2017

Helsingin Sanomat

Yle

Turun Sanomat

Eduskuntavaalit 2015

Helsingin Sanomat

Yle

Kehitysyhteistyöjärjestöjen maailmantalouden vaalikone

# VILLE VALKONEN # TURKU # KOKOOMUS #

Jaa sosiaalisessa mediassaTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Facebook