Alkuviikosta yli äyräiden kuohunut keskiolutgate oli kummallisimpia poliittisia kohuja pitkään aikaan. Se puhututti ja hämmensi. Yllättävää ei ole suomalaisten tyrmistys, vaan se, miten vielä 2010-luvulla ehdotellaan tällaista, kun yhteiskunnan muut trendit kulkevat vahvasti kohti vastuuta ja vapautta. Miksi keskusta teki ehdotuksensa, ja miksi se joutui perääntymään suuren kohun saattelemana?
Tästä on varmaan lukemattomia tulkintoja. Itse tulkitsen tapahtumasarjaa jotakuinkin seuraavasti.
Alkoholi symboloi yksilönvapauden ja yhteiskunnan kontrollin suhdetta. Alkoholi sekä siihen liittyvät moraaliset ja yhteiskunnalliset näkemykset ja vahvat tunteet ovat eräs parhaita symboleja ikiaikaiselle yhteiskuntafilosofiselle kysymykselle: missä määrin yhteiskunnan tulee rajoittaa yksilön elämää? Kuka saa ja osaa päättää, miten ihmisten kuuluu elää? Nämä kysymykset ovat politiikan ydintä. Päihdepolitiikassa ne konkretisoituvat melko yksinkertaisella tavalla. Toisten mielestä yhteiskunnan vastuu on ohjata yksilöiden elämää kohti esimerkiksi terveyttä ja siveyttä, kun taas toiset korostavat yksilön vapautta ja vastuuta. Toki päihdepolitiikkaan liittyy vahvoja pragmaattisia näkemyksiä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista, mutta käytännönläheiset näkökulmat eivät herätä näin suuria tunteita. Keskiolutlasissa käytiin kamppailevien poliittisten näkemysten taisto, tällä kertaa erityisesti keskustan ja kokoomuksen välillä.
Puolueiden johto edustaa aina ideologisempaa kantaa kuin kansa keskimäärin. Muiden kanssa suurin piirtein samaa mieltä kaikesta olevat tuskin päätyvät politiikkaan. Ainakaan he eivät ole kovin intohimoisia vaikuttajia, kun kerran kaikki jo ovat samaa mieltä. Puolueet ovat historiansa ja jäsenistönsä monimutkaisia tuotoksia. Esimerkiksi keskustassa elää erittäin vahva arvokonservativismi, johon esimerkiksi raittiusliike ja klassiset perhekäsitykset istuvat tiukasti. Kokoomuksen palo uudistaa on paljon polttavampi kuin suurimmalla osalla suomalaisia. Vihreät ovat ääri-intohimoisia ympäristöasioissa ja niin edelleen. Keskiolutlinjaus heijastaa keskustan arvomaailmaa, joka taas kumpuaa puolueen historiasta ja puolueaktiivien maailmankuvasta. Monessa muussa asiassa keskusta on lähellä suomalaisten keskimääräistä ajattelua, mutta tässä asiassa aika kaukana siitä. Samalla tavalla esimerkiksi kokoomuksen suhtautuminen Natoon heijastaa puolueen kansainvälisyyttä ja länsimielisyyttä. Suomalaisten enemmistö vierastaa puolustusliittoa, minkä vuoksi kokoomus on tällä kannallaan voittanut vain harvoja ääniä.
Reaalipolitiikka voittaa lähes tapauksessa kuin tapauksessa. Tämä huomio liittyy kohun loppuun, jossa puheenjohtaja Sipilä äkisti hautasi tavoitteen. Arvomaailmaansa ehdottomasti toteuttava puolue on äkkiä entinen puolue. Harva yksittäinen tavoite on millekään puolueelle niin tärkeä, että siitä ei olisi mahdollista joustaa, jos yleiset vaikutusmahdollisuudet vaarantuvat. Politiikkaa on mahdotonta tulkita oikein, jos sitä ei tarkastella alati muuttuvana prosessina ja lukemattomien eri vuorovaikutusten kokonaisuutena. Tässä kokonaisuudessa lopullinen tavoite on vaikuttaa, ei olla oikeassa. Keskusta teki kansalaisreaktiosta reaalipoliittisen analyysinsa, ja päätti uhrata keskioluttavoitteen, jotta se voisi edistää muita tavoitteitaan tulevassa hallituksessa. Hyvä näin. Itse jaan monia keskustan elinkeinopoliittisista tavoitteista, toivottavasti he keskittyvät ajamaan niitä.
Sitten lyhyesti itse aiheeseen, eli alkoholipolitiikkaan.
Päätöksenteko tarvitsee tolkkua ja kansalaiset luottoa. Suomi on jo kulkemassa kohti eurooppalaista alkoholikulttuuria. Nykynuorison juomatavat ovat paljon järkevämpiä kuin menneiden vuosikymmenten örvellys. Alkoholi ja muut päihteet aiheuttavat valtavia yhteiskunnallisia ongelmia, joita on hoidettava puuttumalla ongelmien syihin eli elämänhallinnan puutteeseen ja huono-osaisuuteen sekä tarjoamalla apua tarvitseville riittävät tukipalvelut. Rajoitukset ja kiellot auttavat ongelmakäyttäjiä hyvin vähän verrattuna siihen vaivaan, joka niistä aiheutuu suurelle määrällä tavallisia suomalaisia kohtuukäyttäjiä. Useimmiten kiellot eivät yksinkertaisesti vain toimi.
Viinit ja vahvat oluet kuuluvat ruokakauppoihin. Valikoima paranisi ja hinnat laskisivat. Viinien käyttö normalisoituisi ja linkittyisi tiiviimmin ruokailuun, mikä on terve tapa nauttia viineistä.
Pienpanimoiden ja ravintoloiden ulosmyynti on sallittava. Miksi ravintolasta ei saa viedä mukanaan kesken jäänyttä olutpulloa, mutta viereisestä R-kioskista saa? Miksi laatuoluita ei saa ostaa normaalisti kotiin? Tällaiset turhat säännöt eivät palvele juuri ketään verrattuna niiden aiheuttamaan vaivaan.
Vapautetaan ravintoloiden aukioloaikoja ja lasketaan ravintoloissa tarjottavan alkoholin hintaa.Ravintoloiden kustannustason laskeminen laskee myytävän alkoholin hintaa. Ravintoloissa myytävän miedon alkoholin alv on laskettava ruoan alv:n tasolle eli 24 prosentista 14 prosenttiin. Laajamittainen ulosmyynti saadaan estettyä sallimalla se vain muutamalle annokselle. Yleistä kustannustasoa voidaan laskea esimerkiksi purkamalla sääntelyä ja helpottamalla työllistämistä. Näistä lisää esimerkiksi täällä jatäällä.
Alkoholimainonnan säädökset tulee kohtuullista. Viskikohu ja sen yhteydessä käyty keskustelu kiteyttävät asian hyvin. Lisääntyvätkö päihdeongelmat, jos olutpanimon pihalla on suuri oluttölkin näköinen säiliö, jossa on panimon logo? Vaiva ja valvonta sen sijaan vievät resursseja yrittäjiltä ja viranomaisilta.
Korkean verotuksen ei saa antaa kiihdyttää viinarallia. Viinaralli maalla, merellä ja verkossa tarkoittaa menetettyjä veroeuroja. Erityisesti Viron verotasoa on tarkkailtava ja alkoholiverot säädettävä tämän perusteella. Todennäköisesti Viro tulee nostamaan omia verojaan, mikä auttaa ongelmaan. Viroa voidaan myös rohkaista nostamaan verojaan lähemmäs Suomen tasoa.
Kouluja ja perheitä on tuettava vastuullisen alkoholinkäytön opettamisessa. Rehellinen keskustelu ja normaali suhtautuminen päihteisiin vie alkoholikulttuuriamme parempaan suuntaan. Kouluissa ja kunnissa moniammatillisesti tehtävä hyvä työ näkyy jo selvästi nuorten päihteidenkäytön siistiytymisessä.
Ongelmakäyttäjät tarvitsevat riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Päihdeongelmiin tulee puuttua mahdollisimman ajoissa. Työpaikoilla on uskallettava ottaa asia puheeksi ja ohjata työntekijä hoitoon. Ennaltaehkäisy on aina tehokkain tapa. Sote-palvelujen yleinen toiminta ja eri tahojen välinen yhteistyö on elintärkeä myös tämän ongelman ratkaisemisessa.
Päihteiden aiheuttamia murheita, terveysongelmia ja rikollisuutta ei pidä vähätellä – ei myöskään alkoholin. Keskustelemalla löydämme varmasti parempia keinoja sovittaa yhteen valtaosan elämäniloa lisäävä sosiaalinen kohtuukäyttö ja ongelmakäytön ehkäisy. Kaljastakin pitää puhua. Se hyvä puoli tässäkin kohussa on ollut.
Julkaistu alunperin Uuden Suomen blogissa 12.2.2015.
